Vessapuhelin

Kotona taas. Olihan lopulta mukava reissu! Lähdettiin perjantaina ajelemaan länteen I-70-valtatietä pitkin. Alkupätkällä ihasteltiin Flint Hillsejä, eli mäkiä. Yritin ottaa kuvia liikkuvasta autosta Usvan nenänjälkiä täynnä olevan ikkunan läpi. Tässä maistiaisia.

 

Usvasta puheen ollen: S keksi, että koira lähtee reissuun mukaan. Usva on oikein oiva matkustuskoira, joten en pistänyt hanttiin. Vaikka matka menikin hyvin, niin sanonpa sen verran, että isompi auto olisi kiva. Matkustin pikkusedanin takapenkillä koiran ja vauvan (ja vaippakassin) kanssa, ja vaikka molemmat käyttäytyivät mallikkaasti, niin lisätila olisi ollut tervetullutta.

No, perille päästiin. Majoituttiin Ness Cityn ainoassa motellissa, Derrick Innissä. Motellissa oli uima-allas, sisällä, heti huoneiden "etupihalla". Tästä syystä ainakin meidän huoneen vihreähkö (ehkä se on joskus ollut vihreä) kokolattiamatto oli kosteahko ja tuoksahti pahahkolta. Matkakoira-Usva majoittui sängylle, eikä suostunut juuri lattialla oleskelemaan. The floor is lava!

Hyviä puoliakin meidän motellissa toki oli. Henkilökunta oli ystävällistä, alakerrassa oli meksikolainen ravintola, telkkarissa oli niin kattava kanavavalikoima, että voitiin katsoa formuloita, ja tadaa:

Vessassa oli puhelin!

S lähti vielä perjantai-iltana poikien kanssa ulos, ja me tytöt jäätiin motellille viettämään railakasta iltaa. Pottu nukkui, Usva pelkäsi lattiaa, ja minä pelasin Kindlellä jotain ristikkopeliä ja maistelin Kansas Citystä mukana kuljetettua kuivaa siideriä. Niin railakasta, niin railakasta.

Lauantaiaamuna käytiin moikkaamassa varsin rennonoloista sulhasta. Sulhanen ja sulhaspojat olivat aloittaneet päivän aamukaljoilla, shuffleboardilla (hei, tyypillä on 20-jalkainen pöytä kotonaan!) ja Flash Gordon -elokuvalla. Me lähdettiin takaisin motellille puoliltapäivin. Siinä vaiheessa kenelläkään ei ollut vielä pukua päällä, ja kirkolla olisi pitänyt kuulemma olla kello 12:15. Tuskin ehtivät.

Meillekin tuli vähän kiire, vaikka meillä oli aikaa kaksi tuntia enemmän, mutta ehdittiin kuitenkin kirkkoon. Katolisen kasvatuksen saanut S toivoi, että vauva alkaisi itkeä, jotta voitaisiin livahtaa takaovesta ulos kesken toimituksen, mutta Pottupa oli kiltisti.

Häät olivat kauniit, ja komia aviopari näytti hyvin onnelliselta. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Vastaanotolla kyllä huomasi, että oltiin läntisessä Kansasissa. Humalainen ruokarukous, countrymusiikki ja rivitanssi antoivat oikein päteviä vihjeitä sijainnistamme. Tunnelma oli lämmin ja riehakas, ja sehän on tärkeintä.

Kotiin lähdettiin sunnuntaiaamuna. Tällä kertaa reitti rakentui pienemmistä teistä, ja vasta Emporiassa hypättiin nelikaistaiselle valtatielle. Raamattuvyöhyke pisti parastaan. Nähtiin mm. ainakin kymmenen Obaman ja abortinvastaista kylttikyhäelmää peltojen reunoilla. Jokainen uskokoon mihin uskoo, mutta tuommoista tuputtamista minä en jaksa ymmärtää. En edes tiedä, kenelle nuo mukanäppärät iskulauseet oli suunnattu, sillä suurin osa paikallisesta väestöstä on varmasti samaa mieltä. Ehkäpä näillä tavoitellaan sitten satunnaisia ohikulkevia liberaaleja ituhippejä, kuten minä. Valitettavasti käännytysyritys ei tuottanut tulosta.

Mutta olihan siellä kaunista, oi että! Luontoa, vaikkakin ihmisen kesyttämää, oli silmänkantamattomiin.

Meidän oli tarkoitus pysähtyä Emporiaan katsomaan Saints vs. Chiefs -peliä, mutta olin niin tekniikan ihmelapsi, että osasin nauhoittaa tallentaa mittelön meidän DVR-boksille puhelimen sovelluksella, joten tultiin suoraan kotiin ihmettelemään tätä nykyaikaa ja voitokasta futispeliä!

Sunnuntai oli meille Chiefsien voiton lisäksi muutenkin suuri päivä, sillä laitettiin Pottu ensimmäistä kertaa yöunille omaan huoneeseensa. Meidän makuuhuoneen nurkassa ollut matkasänky oli sattuneesta syystä paketissa, joten päätettiin kokeilla sitten erillään nukkumista. Hyvinhän se meni, vaikka kuuntelin itkuhälytintä puolella korvalla koko yön ja kävin ehkä ihan pari kertaa kurkkaamassakin rauhallisesti uinuvaa pikkuista...