Urheilu on ihanaa. Penkkiurheilu on ihanaa. Media tekee kaikkensa tarjotakseen meille mahdollisimman kattavan kokemuksen tapahtumien tunnelmista, hajuista ja mauista, joskus siinä onnistuen. Joskus ei.
Olemme kaikki varmasti joskus pudistelleet huvittuneesti päätämme toimittajien "Miltäs nyt tuntuu?" -kysymyksille ja säälineet kaikkensa antaneita urheilijoita, jotka joutuvat vastaamaan samaan typerähköön kysymykseen uudelleen ja uudelleen.
Eilen ei enää huvittanut. Muuten vallan mainiota työtä olympialaisten kotisohvalle tuomisessa tehneeltä NBC:ltä unohtui eilen tyylitaju. Inhimillisyys. Etiikka. Kokonaan.
Illan primetime-jälkilähetyksessä jännitettiin, tulisiko USA:n omasta Bode Milleristä kautta aikojen vanhin alppihiihdossa mitaleille yltänyt urheilija. Ennen Boden laskua nähtiin rakkaustarinaa melko tuoreen vaimon kertomana, koskettava pätkä hiljattain menehtyneestä veljestä, kuvaus Bode Milleristä miehenä, isänä, urheilijana. Nyt kaikkien oli pakko olla Boden puolella, sellaisen kuvan maalasivat.
Bode Miller sai jaetun pronssin. NBC:n toimittaja, entinen alppihiihtäjä itsekin, Christin Cooper syöksylaski Millerin kimppuun haaskalinnun lailla. Kysyi ensin normikysymyksen, "Miltäs tämä mitali tuntuu?", ja kun Miller herkistyi hieman, niin sitten mentiin.
"Bode, mitä ajatuksia nämä nälkiintyvät koiranpennut saavat sinussa aikaan? Entäs nämä orvot kissanpennut? Pilkonpa sipulin tässä samalla, kun vastaat."
NBC:llä olisi ollut käytännössä koko päivä aikaa editoida mauton haastattelu vähemmän tyylittömäksi, mutta siellä se komeili, parhaaseen katseluaikaan, kaikessa korniudessaan. Tai ehkä se oli todellisuudessa vieläkin ahdistavampi. Ehkä tämä oli se siistitty versio. Vaikkakin haastattelun jälkeen näytettiin vielä pitkään maassa kyyhöttävää, kyynelehtivää Milleriä.
Toki katsojan on helpompi samaistua urheilijaan, jos päästään kurkistamaan trikoita syvemmälle. Tietysti haastattelut kuuluvat asiaan. Totta kai haluan kuulla, miltäs urheilijasta nyt tuntuu, koska en itse tule koskaan olemaan tuollaisessa tilanteessa - olympiavoittajana tai mitaleilta jääneenä 0,2 sekunnin erolla ruotsalaiseen.
Voisi silti miettiä, miten syvälle ne kyntensä on tarpeellista upottaa. Less is more.
huhhuh tota haastattelua!
VastaaPoistahaastatteluissa murtuneista urheilijoista mun mieleen on ikuisesti piirtynyt teppo numminen torinon olympialaisten hävityn finaalin jälkeen. siinä toimittaja sentään tajusi aika nopeasti päästää nummisen menemään.
Ääks, olinkin unohtanut Nummisen kyyneleet! :( Ärh.
PoistaMutta joo, kyllä eilen alitettiin rima jo melko matalalta.
No justiinsa juu! Taa on juuri tata tyypillista Amerikkalaista televisiota. Kaikella ilveella pitaa saada tippa linssiin niin katsojilla kuin haastateltavallekin. Tama ei ole ainoastaan urheilussa oleva tapa vaan jos uutisissa on vahaakaan sellainen aihe etta siita voisi kyyneleen tai kaksi irottaa niin nehan sielta vedetaan vaikka vakisin.
VastaaPoistaNimenomaan. Todella ahdistavaa.
PoistaMä en taida ees kurkata tota videota, sillä ajatus sisällöstä kuvottaa jo pelkän lukemani perusteella. Joskus - ja näinä olympialaisaikoina useinkin - tuntuu pelkästään helpottavalta, ettei Suomessa osata (?) repiä kaikesta irti niin suurta tunnetta ja draamaa kuin mitä siellä meren toisella puolella. Less is more, todellakin.
VastaaPoistaAamen.
Poista