perjantai 25. huhtikuuta 2014

Huoneesta toiseen


Ei, en ole noin onneton kynsienlakkaaja. Onneton olen, mutta en noin onneton.

Meidän kohta vuoden ja kymmenen kuukauden ikäinen neiti keksi, että pinnasängystähän pääsee kiipeämällä pois. Samainen neiti ei ole vielä ollenkaan valmis rauhoittumaan vähemmän vankilamaiseen sänkyratkaisuun, mutta ison tytön petiin siirtyminen on vääjäämättä edessä jossain vaiheessa. Puheissa on myös pilkahdellut muutto isompaan huoneeseen pikkuruisesta nurserysta, eli vauvahuoneesta.

Ei, kyseiseen huoneeseen ei ole tulossa uutta asukasta.

Emme halunneet tömäyttää kahta isoa muutosta lapselle yhdellä kertaa, joten järkeiltiin, että nyt kun nöttönen vielä pysyy jotenkuten pinniksessään, voisimme siirtää tytön tuttuine kalusteineen ja järjettömän kokoisine vaatevarastoineen talon toiselle puolelle.

Minuahan ei tarvitse houkutella kovinkaan paljoa lähtemään rautakauppaan. Tällä kertaa kaikki meni niin kuin vanhassa naapurissani Strömsössä, alusta loppuun. Ei tarvinnut rynnätä aamukuudelta hakemaan uutta väriä, koska ensin valitsemani muistutti rupinenäisen noidan keittelemää myrkkyliejua. Ei tarvinnut maalata kolmea kerrosta, koska alta kuultava väri ei vain tahtonut peittyä. Osasin kerrankin ostaa oikean määrän maalia, ja sainpa ne vielä roimalla alennuksella sekoittelijan pikkumokan takia.

Maanantaina ison tytön huoneessa näytti vielä tältä:



Vieraskäytössä ollut huone oli vähän turhan ärhäkkä ison, mutta silti vielä niin pienen neidin huoneeksi. Sitä paitsi punainen korosteväri oli edellisten omistajien tahdosta sudittu vähän huolimattomasti ja epätasaisesti seinään, joten ryhdyin pohjamaalaushommiin ihan mielelläni.

Tiistaina tilanne oli tämä:



Käytiin pikkuapulaisen kanssa tiistaiaamuna kangaskaupassa, koska huone kaipasi uusia verhoja. Oli muuten elämäni pisin kassajonotus, kun pienet kädet yrittivät tarrata sopivasti ulottuvilla oleviin herkkuihin, ja kun äiti ei antanut napata karkkipussia, alkoi erittäin äänekäs protestointi. Lattialle teatraalisesti heittäytyen, toki. Tunsin, kuinka ilman lapsia liikkeellä olleiden rouvien ja neitien arvostelevat katseet porautuivat punoittavaan takaraivooni. Kuulinpa jonkun sanovan, että lapsen pitää päästä päikkäreille. Vaikka oli herännyt kaksi tuntia aiemmin.

Ärjyminen (lapsen, ei minun) jatkui vielä kotonakin. Onneksi päiväunet, sitten kun oli oikeasti niiden aika, olivat levolliset ja pitkät, joten sain ommeltua verhot. Nyt huoneessa on koristeena tytön lempiasioita - tipuja ja kukkia.


Uuteen huoneeseen asettumisessa ei ole ollut mitään ongelmia. Nakupelle juoksee sinne jo suoraan kylvyn jälkeen kulkematta ensin lähtöruudun, eli vanhan huoneen kautta. Toivottavasti taaperosänkyyn siirtyminen hoituu yhtä helposti sitten joskus. Saanen epäillä.

Tyhjäksi jääneestä vauvahuoneesta tuli vierashuone. Pirtsakka oranssi ei ollut kuitenkaan kovin sopiva väriratkaisu, varsinkaan, jos majoittuva vieras on edes sadasosan yhtä aamuäreä kuin talon emäntä, joten sekin sai uuden kuorrutuksen. Minttusuklaisen sellaisen.

Oho, olisi näköjään pitänyt silittää pussilakana. Tekisi vähän myös mieli maalata tuo sängynrunko...


Kaksi päivää, kaksi maalattua huonetta ja yhdet verhot. Harvinaisen tehokasta.

Ei hätää, olen laiskotellut loppuviikon sitten siitäkin edestä.

4 kommenttia:

  1. Waaaaau! Sinä se kyllä osaat :) Noi verhot on ihanat! Iso pieni (vai pieni iso) neiti varmasti tykkää <3

    Nyt täytyy ihan uteliaisuuttaan kysyä kun se varmaan meilläkin on pian edessä - mitä te teette tässä sillä aikaa sen pinniksestä poiskiipimisen suhteen ennen kun siirrytte semmoseen ison lapsen sänkyyn? Onko mitään neuvoja?

    Ja vielä kerran paasaan miten nää vauvat on yhtäkkiä näin isoiksi jo kasvanut!! Ettei muka pinnis kelpaa enää :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nii-i, miten ne kasvaakin noin kamalaa vauhtia?! Meidän neiti tosin haluaa välillä olla "vavva" tai "beibi". Silloin pitää sylitellä ja heijailla. ;)

      Ei mitään hajua, miten tässä edetään tuon poiskiipeilyn kanssa. Nythän tuo napero pääsee huoneestaan poiskin, kun ei ole enää niitä mokkulakahvoja, joita oli pienen ihmisen mahdotonta kääntää. Kerron, jos keksin jotain!

      Niin, ja kiitos. :) Paistaa se aurinko joskus rempparisukasaankin.

      Poista
  2. Onpa kauniit verhot! Niistä tuli heti mieleen Iittalan Taika tai Satumetsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva, jos tuli suomalaisia mielleyhtymiä! :)

      Poista