maanantai 9. kesäkuuta 2014

Aikuinen nainen mä oon

Viikonlopun juhlahulinoissa iloittiin vanhojen tuttujen lisäksi myös uusien naamojen kanssa. Joukosta löytyi äärimmäisen eläinrakas, eli siis väkisinkin hyvä tyyppi. Päivän edetessä itse kenenkin kielenkannoista tuli entistä löysempiä ja rehellisempiä, ja mukana rehveltänyt karvaturrimme Usva inspiroi lopulta jutustelemaan rotukoirista.

Usvahan tuli meille vähän pyytämättä ja yllättäen. Lemmikkikaupasta ostettuna. Lemmikkikaupasta. Ostettuna. Puhdasrotuinen koira. Lapsuuteni koira oli dreeverin ja lapinkoiran salamarakkauden tulos Hitu, joka oli veikeä tapaus. Ei koskaan oppinut kulkemaan hihnassa vetämättä, ulvoi ulkona kuin susi naapureiden iloksi ja pysyi pihalla nätisti irti silloin, kun huvitti, mutta usein hipsi salamyhkäisesti metsään omille reissuilleen. Toisaalta oli ihan hirmu kiltti, osasi vaikka mitä temppuja ja nautti suunnattomasti siitä, kun perheen kissa läpsi sitä selkään. Olin jotenkin aina ajatellut, että haluan myöhemminkin sekarotuisen koiran, koska ne tuppaavat olemaan terveempiä, eikä pennusta voi oikein ikinä tietää, minkä kokoinen, näköinen tai oloinen otus siitä kasvaa. Ihania yllätyksiä.

En todellakaan ollut ajatellut, että perheenlisäystä haettaisiin kaupasta. En vieläkään pidä siitä, että koiria myydään lemmikkikaupoissa, vaan tulen surulliseksi joka kerta, kun sellaisessa käyn. Samalla tosin ihastun, viimeksi norjanhirvikoiran sekoitukseen, joten yritän pysytellä ihan suosiolla poissa. Ettei taas kävisi usvat.

Eläinkodit ovat vieläkin pahempia ansoja, sillä haluaisin pelastaa ihan kaikki elukat.

Mutta niin. Meillä on rotukoira. Niin oli eläinrakkaalla keskustelukumppanillakin, mutta löytökoira. Tätä seikkaa painotettiin, monta kertaa ja joka välissä. Hetkeksi nolostuin siitä, että Usva on pitkän jalostuksen tulos, ja me ostettiin koira kaupasta, eikä pelastettu perhettä tarvitsevaa eläinkotilaista.

Sitten sisuunnuin. Sanattomasti, onneksi. Kuulkaas nyt, meillä on maailman paras ja rakkain koira. Paimenkoirana se pysyy meidän aitaamattomalla pihalla ilman sähköpantoja tai kettinkejä. Okei, se räkyttää postimiehille ja näykkii nilkkoja, kun juoksennellaan takapihalla, mutta nekin ovat rodun ominaispiirteitä. Tämmöiselle aika alkeelliselle koirankouluttajalle viisas paimenkoira on ollut mitä mainioin lemmikki, sillä se oppii todella nopeasti ja tottelee lapsiakin (paitsi silloin, kun käsketään olla räkyttämättä postimiehelle). Minusta olisi ollut vastuutonta ottaa ns. haastavampi koira, sillä pelkäänpä, että olisin tollouksissani kouluttanut sen ihan pilalle. Rahkeet eivät riittäisi. Arvostan ihan kamalasti niitä, joilla riittää.

Lapsiperheellisenä on ollut mukava edes vähän tietää, mitä odotettavissa on. Usva mahtuu meidän pieneen autoon, vaikka se olisi täynnä rattaita ja turvaistuimia. Vaikka se paimentaa kissoja kuin lampaita ja ahdistuu lenkillä, jos etummainen ja takimmainen kulkija ovat liian kaukana toisistaan, niin nämä samat vaistot pitävät huolen siitä, ettei Usva juokse tielle pupun perässä, vaan pysyy meidän lähellä. Kaikesta jalostuksesta huolimatta Usva on ihan oma persoonansa.

Puolustelen nytkin, joten lopetan.

Kaikkia valintojani varmasti arvostellaan. Jonkun mielestä kasvatan lastani väärin. Jonkun mielestä on väärin, että minulla ylipäänsä on lapsi, koska ylikansoitus. Joku toinen ei pidä sisustusvalinnoistani. Hemmetti, joku ei pidä koko talosta tai sijainnista. Jonkun mielestä käyn liikaa/liian vähän/väärissä ravintoloissa. Jonkun mielestä asun tyhmässä maassa tyhmien ihmisten keskellä. Joku ei arvosta kotiäitiyttä. Jonkun mielestä minulle ei sovi punainen väri. Tai sininen.

Mutta arvatkaas mitä? Sillä ei ole mitään väliä. Tämä on minun elämääni. Minun lapseni, minun koirani, minun kotini. Niin kauan, kun en tekemisilläni aiheuta suunnatonta harmia kanssatallaajille, niin muita ei pitäisi haitata minun valintani. Tee sinä omasi.

Tällainen olen, ota tai jätä. Olen kolmekymppinen.

11 kommenttia:

  1. Aamen! Ja onnea! Juuri näiden oivallusten takia kolmekymppisenä onkin ihan parasta :).

    VastaaPoista
  2. Alkaako Annilla ikä painaa kun paatosta syntyy ;) Ei vaiskaan, onnea sinne :) :)

    Meilläkin on koira ja ihan rotusellainen. Samaa mieltä tuosta kasvattamisesta, että pitää osata valita itselleen sopiva. Minusta ei ole varmaan ikinä kouluttamaan koiraa joka vaatii kuria. Kääpiösnautserikin (varsinkin murkkuikäinen uros) tuntuu olevan hieman kovapäinen välillä. Mutta on se vaan ihana liikuttaja. Minusta ei olisi lenkkipolulle ilman koiraa.

    Rockfest kuulosti mahtavalta. Pitäisiköhän itselläkin suunnata jonnekin festarille kesän kuluessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, katkera vanha akka! ;)

      Luin uudestaan tuon kirjoituksen, ja oho, sepäs kuulosti paljon ärhäkämmältä, kuin oli tarkoitus! Yritin sanoa, etten anna enää (niin paljon) valtaa muiden mielipiteille, kuvitelluille tai oikeille, ja muiden miellyttämiseen on turha käyttää liikaa energiaa. Ehkä se on se varttuneen iän tuoma viisaus ja tyyneys (tai kärttyisyys), joka nostaa päätään. ;)

      Kyllä omistajan pitää tietää rajansa ja rahkeensa, ennen kuin ottaa eläimen vastuulleen. :) Olisipa meidänkin koirasta lenkkiseuraa... Usva on enemmän semmoinen sunnuntailönköttelijä, pitkät juoksulenkit koiran kanssa ovat haave vain! ;)

      Ah, festarit! Mene ihmeessä, mikäs sen parempaa kuin valoisat yöt ja livemusiikki!

      Poista
    2. Hei ja kiitos onnitteluista!

      Poista
    3. Juu kyllä minä ehkä sen pointinkin sieltä poimin :) mutta itseen vain osui tuo koirahomma kun mietityttää joskus tuon koulutus ja se miksi joillain pitää hankkia selvästi kuria&koulutusta vaativia rotuja vaikkei rahkeita siihen olisi.

      Tuossa aikaisemmin naureskelin teidän pikkuneidin kuville (yksi tietty kauppareissu...) ja mietin että olisiko perinyt rauhallisen luonteen äidiltään :)

      Poista
    4. Noin juuri. :)

      Lapsirukkaa on siunattu _kahdella_ itsepäisellä (ja tietysti äärimmäisen seesteisellä) vanhemmalla! Voi hyvänen aika, että me ollaan vielä joskus oikeasti pulassa...

      Poista
  3. Bravo! En ole koiranomistaja, mutta suunnilleen sama fiilis tästä aiheesta. "En voi ymmärtää miksi"-lause yleensä kertoo eniten juuri siitä, ymmärryksenpuutteesta. (No okei, on myös asioita joita ei tarvitse tai pidäkään ymmärtää, mutta listaamasi asiat eivät ole näitä.)

    VastaaPoista
  4. Ihan pakko tarttua tuohon "koska ne tuppaavat olemaan terveempiä". Toki ne ovat "terveempiä", koska niitä ei juurikaan terveystutkita. Niillä ei ole rotujärjestöjä eikä kasvattajia, jotka suosittavat rotukoirien terveystutkimuksia. Vastuullisilla kasvattajilla sitten terveystutkimusten tulokset ohjaavat heidän kasvatustyötään. Toki rotukoirilta siis löytyy paljon enemmän sairauksia, koska rotukoiria tutkitaan paljon enemmän. Ainakin täällä suomessa. Monelle rodulle on laadittu pevisa (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaa), ja sitä kautta jalostuksessa käytettäviin yksilöihin pyritään vaikuttamaan, jolloin toivottavasti saadaan terveempiä yksilöitä. Eli eiköhän ne sekarotuiset ja rodulliset ole yhtä sairaita, sekarotuisten sairauksia ei vaan kirjata mihinkään. Usva on varmasti juuri se oikea teille, on se sitten mistä tahansa tullut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti. Olipa ehkä vähän ajattelemattomasti kirjoitettu meikäläiseltä. Itselle on vain jäänyt sellainen (ehkä harhainen) kuva, että sekarotuisilla olisi vähemmän joitakin rotuja riivaavia perinnöllisiä ongelmia, mutta tämä on tosiaan ihan mutua, ei tutkivalta taholta saatua tietoa. Rotukoiria varmasti seurataan tarkemmin, kuten sanoit. Mitä enemmän/herkemmin diagnosoidaan ja tilastoidaan, sitä hurjempia lukuja saadaan.

      Usva on meille justiinsa paras mahdollinen koira, ja me yritetään olla Usvalle paras mahdollinen perhe. :)

      Poista