tiistai 2. syyskuuta 2014

Näytä mulle missä sul on pikseliraidat, piirrä ne näytölle

Mulla saattaa olla maailman paras mies. Ihan oikeasti. Koko maailman.

Kitisin taannoin tietokoneestani, joka hyppäsi ulospäin 2,5 volttia kerien pöydältä ihan lattialle asti lapsen suosiollisella avustuksella. Kone selvisi, mutta siinä rytäkässä näyttö otti nokkiinsa, ja pienestä pintanaarmusta kasvoi kuukausien saatossa märkivä avohaava. Viime torstaina tilanne oli sen verran turhauttava, että lähetin miehelle seuraavan havainnollistavan kuvan yliapaattisen saattoviestin kera:

HP - Hitokseen Pyllystä
Scotty pahoitteli ja sanoi, että voidaan jutella uuden tietokoneen hankinnasta illalla. Ehkäpä syyskuussa voitaisiin vinguttaa Visaa ja hankkia mammalle uusi harraste- ja yhteydenpitoväline. Marttyyrimaiseen tapaani huokaisin (virtuaalisesti ja varmaan ihan oikeastikin), että enköhän minä pärjää. Kone kuitenkin toimi, no, jotenkuten, ja näytössäkin oli vielä sentään postikortin kokoinen alue, joka ei ollut mustien viirujen peitossa. Turhaa rahantuhlausta, uudet masiinat. Nyyh.

Kun mies tuli iltapäivällä töistä kotiin, ovikello soi. Scotty meni avaamaan oven ja kantoi keittiöön litteähkön pahvilaatikon virne naamallaan. "Open it."

Acer - Anni Ciittää Erittäin Runsaasti
Mies oli tilannut kannettavan alkuviikosta, jolloin en ollut edes vinkunut ja märissyt mistään teknologian takia. Pieni float tripin jälkeinen morkkis saattoi painaa vaakakupissa (siitä lisää myöhemmin), mutta suurin syy uuden leikkikaverin hommaamiseen taitaa olla miehen suuri sydän. Scotty tietää, miten tärkeä väline toimiva tietokone minulle ja lapsukaiselle on. Yhteydenpito mummon ja ukin kanssa on täysin sen varassa. Onkin ollut huomattavan paljon mukavampaa jutella, kun jompikumpi isovanhemmista ei näytä tiikeriltä.

Tietääpä miekkonen senkin, miten tärkeää kirjoittaminen minulle on. On ollut ihan eri tavalla mielekästä kirjoitella, kun ei joudu luovimaan mustan raitaviidakon lomassa sokkona ja arpomaan, tuliko kirjaimet oikeaan järjestykseen, tai vaihtoehtoisesti pienentämään ikkunaa niin pieneksi, ettei blogieditori mahdu kokonaisuudessaan näkyviin. Nyt pitää vain huolehtia, ettei tämäkin yksilö innostu uimahyppelystä tai telinevoimistelusta.

*****

Psssst. Osallistun pahasti laiminlyömäni ja laimeasti pahoinpitelemäni Instagramin (että sitä pitääkin työntää lusikkansa joka soppaan...) puolella Kristan alulle laittamaan 30 kuvan haasteeseen, jonka hokasin Veeran blogista. Vielä ehtii osallistua, joten hophop mukaan! Kaksi päivää ja kuvaa takana, enkä ole vieläkään unohtanut haasteen olemassaoloa!

@onnianni #pichaaste

6 kommenttia:

  1. Hey You go Girl! Kiva kun oot mukana! x

    VastaaPoista
  2. Ihanaaaaaa! Ma niin tiedan ton tunteen kun on ns koneettomana ja tuntuu ettei ollenkaan pysty kommunikoimaan ulkomaailman kanssa. Meilla skype soi useamman kerran paivassa ja ilman sita tytot ei yksinkertaisesti pystyisi pitamaan samalla lailla tarkeaa suhdetta isovanhempiin ja muihin kotipuolen ihmisiin. On sulla ihana mies kun hankki uuden koneen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä on erityisen riippuvainen (toimivasta) teknologiasta, kun asuu kaukana jostakin! :) Skype on äärettömän hieno ja arvokas keksintö.

      Ja mulla on ihana mies. ;)

      Poista
  3. Ihana yllatys! Ja ihana mies kun ajattelee noin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi varmaan huolestua miehen huijauskyvyistä, kun oon aina niin autuaan tietämätön näistä jutuista etukäteen. ;)

      Poista