Huoneesta toiseen

Ei, en ole noin onneton kynsienlakkaaja. Onneton olen, mutta en noin onneton.

Meidän kohta vuoden ja kymmenen kuukauden ikäinen neiti keksi, että pinnasängystähän pääsee kiipeämällä pois. Samainen neiti ei ole vielä ollenkaan valmis rauhoittumaan vähemmän vankilamaiseen sänkyratkaisuun, mutta ison tytön petiin siirtyminen on vääjäämättä edessä jossain vaiheessa. Puheissa on myös pilkahdellut muutto isompaan huoneeseen pikkuruisesta nurserysta, eli vauvahuoneesta.

Ei, kyseiseen huoneeseen ei ole tulossa uutta asukasta.

Emme halunneet tömäyttää kahta isoa muutosta lapselle yhdellä kertaa, joten järkeiltiin, että nyt kun nöttönen vielä pysyy jotenkuten pinniksessään, voisimme siirtää tytön tuttuine kalusteineen ja järjettömän kokoisine vaatevarastoineen talon toiselle puolelle.

Minuahan ei tarvitse houkutella kovinkaan paljoa lähtemään rautakauppaan. Tällä kertaa kaikki meni niin kuin vanhassa naapurissani Strömsössä, alusta loppuun. Ei tarvinnut rynnätä aamukuudelta hakemaan uutta väriä, koska ensin valitsemani muistutti rupinenäisen noidan keittelemää myrkkyliejua. Ei tarvinnut maalata kolmea kerrosta, koska alta kuultava väri ei vain tahtonut peittyä. Osasin kerrankin ostaa oikean määrän maalia, ja sainpa ne vielä roimalla alennuksella sekoittelijan pikkumokan takia.

Maanantaina ison tytön huoneessa näytti vielä tältä:

Vieraskäytössä ollut huone oli vähän turhan ärhäkkä ison, mutta silti vielä niin pienen neidin huoneeksi. Sitä paitsi punainen korosteväri oli edellisten omistajien tahdosta sudittu vähän huolimattomasti ja epätasaisesti seinään, joten ryhdyin pohjamaalaushommiin ihan mielelläni.

Tiistaina tilanne oli tämä:

Käytiin pikkuapulaisen kanssa tiistaiaamuna kangaskaupassa, koska huone kaipasi uusia verhoja. Oli muuten elämäni pisin kassajonotus, kun pienet kädet yrittivät tarrata sopivasti ulottuvilla oleviin herkkuihin, ja kun äiti ei antanut napata karkkipussia, alkoi erittäin äänekäs protestointi. Lattialle teatraalisesti heittäytyen, toki. Tunsin, kuinka ilman lapsia liikkeellä olleiden rouvien ja neitien arvostelevat katseet porautuivat punoittavaan takaraivooni. Kuulinpa jonkun sanovan, että lapsen pitää päästä päikkäreille. Vaikka oli herännyt kaksi tuntia aiemmin.

Ärjyminen (lapsen, ei minun) jatkui vielä kotonakin. Onneksi päiväunet, sitten kun oli oikeasti niiden aika, olivat levolliset ja pitkät, joten sain ommeltua verhot. Nyt huoneessa on koristeena tytön lempiasioita - tipuja ja kukkia.

Uuteen huoneeseen asettumisessa ei ole ollut mitään ongelmia. Nakupelle juoksee sinne jo suoraan kylvyn jälkeen kulkematta ensin lähtöruudun, eli vanhan huoneen kautta. Toivottavasti taaperosänkyyn siirtyminen hoituu yhtä helposti sitten joskus. Saanen epäillä.

Tyhjäksi jääneestä vauvahuoneesta tuli vierashuone. Pirtsakka oranssi ei ollut kuitenkaan kovin sopiva väriratkaisu, varsinkaan, jos majoittuva vieras on edes sadasosan yhtä aamuäreä kuin talon emäntä, joten sekin sai uuden kuorrutuksen. Minttusuklaisen sellaisen.

Oho, olisi näköjään pitänyt silittää pussilakana. Tekisi vähän myös mieli maalata tuo sängynrunko...

Kaksi päivää, kaksi maalattua huonetta ja yhdet verhot. Harvinaisen tehokasta.

Ei hätää, olen laiskotellut loppuviikon sitten siitäkin edestä.

Arkihaaste 5/5 (sunnuntai)

Meidän sunnuntai oli laiska, kuten normaalistikin. Katsottiin formulat "nauhalta" ja mietittiin, milloin on soveliasta mennä päikkäreille.

Yhden maissa luovutettiin ja mentiin "aa-aa" koko porukalla. Laitettiin daddyn kanssa taustalle tyhmä Royals-peli ja torkuttiin siihen asti, kunnes oli aika lähteä anoppilaan ja pääsiäinen näkyisi vihdoinkin jollakin tavalla meidän viikonlopussa.

Lapsi pääsi metsästämään muovisia pääsiäismunia nurmikolta. Suklaisia yllätysmunia on lähes mahdotonta löytää, ellei satu tuntemaan trokaria - ovat tukehtumisvaaran vuoksi laittomia. Ei elämä. Valtio ei tarjoa terveydenhuoltoa (tai hyvin nimellisesti ehkä vähän), mutta kyllä kansalaisista muuten huolta pidetään!

No kivaa tuntui olevan, eikä Kinderien puute vaivannut ketään muuta kuin äitiä. Syötiin (terassilla!) mahat täyteen melko jouluisia ruokia (kinkkua ja perunalaatikkoa) ja herkullisia bundtini-kakkusia. Vieläkin on vähän ähky.

Illalla katsottiin vielä uusimmat jaksot Cosmosta ja Game of Thronesia, ennen kuin tyyny kutsui. Ulkona oli niin lämmin, että jätettiin ikkunat auki ja hengiteltiin raitista ilmaa koko yö. Kevät!

Arkihaaste 4/5 (lauantai)

Perjantai-ilta venähti meillä aikuisilla vähän pitkäksi The Wolf of Wall Streetin ja formuloiden myötä, mutta aamulla riitti kuitenkin sen verran virtaa, että käväistiin molemmat kipittelemässä pikkuisen.

6 kilometriä, 34 minuuttia. Janotti.

Hölköttelyn jälkeen oli vuorossa pikasuihku ja auton pakkaus. Hyödynnettiin kaunis ja lämmin lauantaipäivä olemalla ulkona ja nauttimalla baseballista ihan livenä. Traditioihin kuuluu edes pieni tailgating-hetki ennen peliä, joten laitettiin grilli tulille ja kylmälaukku täyteen latinkiin.

Iso- ja pikku-Hosmer laittavat evästä.

Tuuli tuiverteli, joten en valitettavasti voi ottaa kunniaa kampauksesta.

Kansas City Royals vs. Minnesota Twins. Kotijoukkue voitti 5-4.

Lapsukainen jaksoi katsoa koko pelin, vaikka oltiin vähän valmistauduttu lähtemään kesken kaiken pois. Simahti autoon hetkeksi, mutta jaksoi kuitenkin käydä vielä illastamassa kaveripariskunnan kanssa ennen kotiutumista ja iltapuulle rupeamista.

Illalla istuskeltiin miekkosen kanssa vielä etupihalla ja nautiskeltiin suhteellisen lämpimästä kevätillasta. Ei pöllömpi päivä!

Arkihaaste 3/5 (perjantai)

Aamu alkoi varsin tavallisissa merkeissä. Harrastettiin vaipanvaihto-taekwondoa ja istupaspaikallas-joogaa, joiden jälkeen vuorossa oli maailmanennätysyritys lelujen levittelyssä, josta palkintona oli jaettu ykkössija.

Puoliltapäivin treffattiin daddy ja ystäväperhe lounaan merkeissä Martin City Breweryssä. Muistin, tapojeni mukaisesti, ottaa kuvan oluesta ja ruoasta vasta, kun suurin osa oli hörpitty jo parempiin suihin. Olipas herkullista!

Daddy palasi vastentahtoisesti takaisin töihin, ja me tytöt tultiin kotiin. Jakauduttiin taas eri joukkueisiin; päikkäreille ja lukemaan. Mentiin Otuksen (Otush = Usva...) kanssa ulos kevätauringon hellittäväksi. Oli sen verran tehokas, että muutuin punaniskaksi. Onneksi vain fyysisesti.

Illalliseksi syötiin uhkarohkeasti ruokakauppasushia. Spicy Tuna Roll toimi hyvänä alkupalana myöhäisemmän illan juustotarjottimelle. Röyh.

Täysien kupujen jälkeen etupihalle kehkeytyi koripalloturnaus, jonka ylivoimaiseksi voittajaksi selviytyi pieni donkkaajamme. Keltainen möllykkä jaksoi lämmittää iltahämärään asti. Ihanaa!

Ai niin, katsottiin baseballia. Taas.

Arkihaaste 2/5 (torstai)

Eilinen oli pimeä ja kolea päivä. Mökötettiin sisällä ja nautittiin keltaisesta banaanien ja munankeltuaisten muodossa. Auringonkorvikkeita nekin, kai.

Ostettiin meillekin vihdoin viime viikolla Frozen-elokuva. Ensimmäisellä katselukerralla lasta ei olisi voinut vähemmän kiinnostaa, mutta daddy ja äiti tuijottivat silmä kovana. Eilen otettiin uusiksi, kun ei uloskaan päästy (siis viitsitty mennä), ja tällä kertaa jäinen satumaa imaisi pienenkin katsojan mukaansa. Niin tehokkaasti, että pahat sudet ja lumimörkö ("manush" - monster) vaativat äidin syliä ja kovaa komentamista. Let It Go -laulu taas on naperon mielestä niin ihana, että sitä voisi kuunnella koko ajan, laulaen ja tanssien mukana.

"Mene pois, tuhma manush!"

Elokuvaspektaakkelin ja lounaan jälkeen toinen meistä meni päikkäreille, toinen kellariin lukemaan ja pikkuisen kuntopyöräilemäänkin. Tunnissa sain kipeän persauksen ja kivan loven J.K. Rowlingin Paikka vapaana -romaaniin. Kiva lukea suomeksi, pitkästä aikaa! Siis jotain muutakin kuin Muumeja.

Ennen niin nirso puoliskoni kävi kotimatkalla kaupassa ja toi salaattia illalliseksi. Salaattia. Illalliseksi. Ei ollut kuumeinen eikä muutenkaan houreinen.

Spicy Chicken Caesar Salad. Santsasin.

Ilta meni sohvalla röllötellessä. Baseball-fanius on melkoinen penkkiurheilijan maratonsuoritus, sillä puolisen vuotta kestävässä kaudessa on 162 ottelua (plus kuulemma pudotuspelit joillekin onnelllisille ja taitaville). Siitä voi ihan itse laskea, kuinka tiuhaan pelejä on.

Nori Aoki aloitti voitokkaan (!) pelin.

Ruuvit pysyivät eilen sopivan löysällä kaikilla perheenjäsenillä. Uusi värityskirja oli ihan paras, ja sen kanssa touhuttiinkin sitten baseballin lomassa monta tuntia. Välillä tosin piti pyytää daddyä näyttämään "Gou" (no se Let It Go...) puhelimesta.

Bööt ja Ööni (Bert & Ernie) saivat väriä naamaan ja naaman ympärillekin.

Ei kuoharia eilen. :'(

Arkihaaste 1/5 (keskiviikko)

Sain Facebookissa ahkerasti kiertäneen haasteen ystäväiseltäni. Tarkoituksena on dokumentoida omaa arkea (ja juhlaakin!) viiden päivän ajan. Mikseipä sama toimisi bloginkin puolella, virikkeenä ahkerammalle kirjoittamiselle. Tästä lähtee:

Eilen suunnattiin lapsukaisen kanssa heti aamupalan jälkeen Ameriikan Anttilaan, Targetiin. Meillä, tai no minulla, oli oikein missio - löytää kinttanoiksi jääneiden kamppeiden tilalle sopivampia vaihtoehtoja. Lapselle.

Noin viiden minuutin jälkeen kävi selväksi, että tämä olisi tasan viimeinen kauppareissu uhmaikäisen kanssa kahdestaan. Lapsi halusi istua kärryssä. Sitten kävellä. Sitten könytä kärryn alle. Sitten päälle. Sitten halusi taas istua. Sitten kävellä. Sitten hermostua, kun tyhmä äiti ei antanut kiivetä hyllyyn. Sitten kävellä.

Ja. Niin. Edelleen.

Monta, monta zenmäistä hengitysharjoitusta, takaisin hyllyyn laitettua tavaraa ja kassalle hylättyä dollaria myöhemmin sain köytettyä vänkyrän turvaistuimeen kiinni ja kurvasin takaisin kotiin. Tässä vaiheessa olin jo tietoinen napsahtaneesta haastenakista, joten tajusin ottaa kuvia. Antaapa niiden puhua puolestaan. Kännykkälaatuvaroitus.

Pahin känkkäränkkäily loppui kuin seinään, puolin ja toisin, kun päästiin vähän taiteilemaan uusilla värikynillä ja saatiin evästä. Pienemmälle neidille pastaa, isommalle rouvalle herkkuherneitä.

Tankkauksen jälkeen napero asettui molemmille tarpeeseen tulleille päikkäreille. Mamman olisi pitänyt ruveta siivoamaan ja pesemään pyykkiä, mutta hentoinen OCD otti yliotteen. Uudet väriliidut olivat ihan epämääräisessä järjestyksessä, joten päätin sitten järjestellä ne. Kaikki 120 kappaletta. Olen kyllä ihan älyttömän kekseliäs ja tehokas, mitä siivoamisen välttelyyn tulee.

Kun liidut olivat löytäneet paikkansa, menin ulos kastelemaan nurmikontekeleen ja yrttitarhan (käytän sanaa tarha hyvin löyhästi). Oli hieman (lue: erittäin) tuulista, joten taisin kastella lopulta enemmän housujani ja varpaitani kuin mitään vihertävää.

Siivoilinkin vähän muka, vaikka enemmän taisin roikkua FB-chatissa ja kuunnella suomalaista nettiradiota ("Just siks, Heinix!"). Löysin erään off-roadingia ilmeisen epäonnekkaasti harrastaneen karvaisen otuksen, että sen verran onnistunut puunaus kuitenkin.

Elmolle oli sattunut vahinko.

Karkasin ovesta ulos heti, kun Scotty tuli kotiin. Vähän säälitti jättää känkkis ja isukki kahdestaan, mutta ruuvia kiristi jo sen verran, ettei pihasta liukeneminen sitten lopulta harmittanut kovinkaan paljoa. Käytiin syömässä ja vähän kilistelemässäkin erinomaisessa seurassa. Tuli tarpeeseen. Kuten yksi seuralaisista eilen totesikin, ulkomailla asuessa on tärkeää, että löytää ihmisiä, jotka eivät vain puhu samaa kieltä, vaan puhuvat samaa kieltä.

Prosecco.

Sain vielä vähän jatkoaikaakin ulkona ololle, kun kotoa tuli viestiä, että lapsi oli ollut tyytyväinen ja leikkisä oma itsensä. Oli jo uinumassakin, joten tulipalokiirettä miestä pelastamaan ei ollut.

Kotona odotti muutama kaatunut pihakaluste ja jännässä paikassa ollut Royalsien peli, joka ratkesi vasta toisessa jatkovuoroparissa, eli käytännössä vasta yhdentoista jälkeen illalla.

Mike "Moose" Moustakas löi voittopisteen home runin muodossa.

Siinäpä ensimmäinen arkituraus. Palataan huomenna.

Pssssst. Tehkäähän muutkin, jos potkua kirjoituspersuuksille tarvitsette!

Maanantaiaamuna ketutus ja ähinä, tuijotan jääkaapin seinää

Maanantai päätti tällä viikolla näyttää p*rsettä oikein kunnolla. Jos lauantaina piti lykkiä aurinkorasvaa nahkaan palamisen pelossa ja olla hellelukiemien hellittävänä, niin tämä aamu valkeni, kirjaimellisesti. Satoi lunta. Ei onneksi niin paljoa, että sitä olisi pitänyt lykkiä.

Sääketutuksen lisäksi v-käyrää (verenpainekäyrää, tietysti) nostavat erinäiset tekniset vempaimet. Perjantaina vasta vajaat kaksi kuukautta nuoren puhelimeni näyttöön ilmestyi railo. Siitä hassua, että tämä on ensimmäinen puhelin, a) jonka olen onnistunut näin turmelemaan, ja b) jota en ole tiputtanut. Mysteerihalkeama, siis.

Vähäistä oli se ketutus lauantaiseen, vai pitäisikö sanoa sunnuntaiseen verrattuna. Tultiin kotiin kaverin 30-vuotissynttäririennoista yhden maissa. Yöllä. Vapautettiin lapsenlikka ja päätettiin olla fiksuja ja juoda pikkuisen jäävettä ennen yöpuulle käymistä, mutta jääkaappi-pakastimen jääpala-automaatti ei toiminut. Pienen ihmettelyn jälkeen huomasimme, että koko ohjauspaneeli oli halvaantunut. Ensiapuna kokeiltu töpselin irti käyttäminen sammutti pakastimen semitärkeän jäähdytystoiminnon, joten eipä auttanut muu, kuin ruveta roudaamaan ruokaa turvaan alakerran olutjääkaappiin ja meillä sijaissäilytyksessä olevaan arkkupakastimeen. Onni onnettomuudessa, nuo varavaihtoehdot.

Minulle olisi riittänyt ruokaralli illan/yön jännitykseksi, mutta teknisempi puoliskoni päätti, että nyt rassataan kaappia. Tuloksetta. Vasta kolmen jälkeen sain miehen luovuttamaan ja asettumaan pitkän päivän päätteeksi levolle. Muutamaa naarmua ja pientä palovammaa myöhemmin.

Laitettiin aamulla töpseli seinään, ja kappas, masiinahan toimi. Noin viisi minuuttia. Sitten näytti taas erroria. Pikkupiuhojen irrottelu ei auttanut, joten kotikonstein ja moukantuurilla tätä ongelmaa ei siis korjattu. Tänään saatiin huoltomies kiinni, joka tarvitsee laitteen sarjanumeron, ymmärrettävistä syistä. Löytyy kuulemma jääkaapin yläosasta, oikealta puolelta.

Ei löytynyt.

Puolitoista tuntia harrastin taskulamppujoogaa jääkaapin alta löytyneiden villakoirien ja leivänmurusten seassa. Käytin kaikki hyllyt ja laatikot irti, jyräsin painavaa järkälettä edestakaisin jonkin toivossa, sohin kovin avuliasta lasta tieltä pois, enkä löytänyt sitä pirun tarraa, vaikka syynäsin jokaisen neliömillimetrin.

Paljosta vetoa, että huoltomies löytää sen noin nanosekunnissa.

Derp. Maanantai.

Älykästä kuntoilua

Viime aikojen trendikkäimpiä juttuja täällä ovat tuntuneet olevan fitness ja tiede, ainakin jos sosiaaliseen mediaan on uskominen. Sanat fitness ja science vilisevät trending-listoilla, ja se onkin positiivinen juttu. Tämä kansa kaipaa kipeästi molempia, vaikkakin fitnessillä sitten tarkoitettaisiin kerran kuussa salilla käyntiä ja proteiinipirtelön juomista (ja näiden dokumentoimista Instagramiin, luonnollisesti) ja tieteellä sen tosiseikan myöntämistä/sisäistämistä, ettei maapallo ole litteä tai kuusi tuhatta vuotta vanha. Whaaaaat?

Mutta siitäpä en pidä, miten tieteestä on tullut poliittinen ja uskonnollinen kuuma peruna. Ehkä se on ollut sitä aina.

Kaikki on niin polarisoitunutta. Valtapuolueita on kaksi. Olet joko liberaali tai konservatiivi, demokraatti tai republikaani, ja sitten äänestät ja muodostat mielipiteesi sen mukaan. Pidät joko tuulienergiasta ja sähköautoista, tai sitten ajelet Hummerilla ykkösvaihteella ja vähät välität ympäristöstä. Joko rokotat lapsesi ja uskot kaiken, mitä "Big Pharman" (lääkevalmistajat) takataskussa olevat tiedemiehet ja lääkärit sanovat, tai et rokota, ja nielet kaiken, mitä Playboy-pupu Jenny "rokotukset-aiheuttavat-autismia" McCarthy valkaistun hammasrivistönsä välistä huokailee. Joko uskot ilmastonmuutokseen ja halailet puita, tai et viitsi kierrättää, koska maailmanloppu tulee pian, joten mitäpä tuota suotta. Samalla voi hakea pikaruokaa joka päivä persettään Hummerin etupenkiltä nostamatta, koska apokalypsi.

Todellisuudessahan näiden ääripäiden väliin putoaa suuri, vähemmän kärkäs ja kulmikas enemmistö. Silti äänekkäät ääriliikkeet saavat paljon palstatilaa ja päätösvaltaa. Kansasilaisissa kouluissakin opettajien piti hetkellisesti (vuosina 2005-2007) painottaa, että evoluutio on teoria, ei faktaa, eikä luonto ja tiede voi selittää kaikkea, vaan lasten tulisi etsiä vastauksia (kristin)uskostakin. Aika erikoinen päätös maassa, jossa ei ole valtionuskontoa, ja separation of church and state, eli kirkon ja valtion ero, on määritelty kaikkien rakastamassa perustuslain ensimmäisessä lisäyksessä, joka takaa myös mm. sananvapauden. Ja uskonnonvapauden.

On ollut kiva huomata, että älykkyys ja terveet elämäntavat ovat nykyään (media)seksikästä, vaikka ääripäät eivät ole katoamassa mihinkään. Ei minua häiritse, jos joku uskoo maapallon olevan litteä ja varsin nuori. Ei häiritse niin kauan, kun julkiseen kouluun menevälle lapselleni ei niin opeteta. Tiede on kuitenkin tiedettä - epätäydellistä, mutta itsekriittistä, järjestelmällistä, tutkittua ja todistettua tietoa, jota koulussa kai olisi hyvä opettaa.

Ympäristöasioista leväperäisesti ajatteleviin suhtaudun sitten jo vähän nihkeämmin. Meidän tulisi pitää tästä pyöreästä (sorry vaan, fakta) planeetasta hyvää huolta. En itsekään tee läheskään kaikkea ympäristön eteen, mitä voisin, mutta yritän edes. Yksittäisten ihmisten teot ovat kuitenkin vain pieniä pisaroita meressä, joten olisi erityisen tärkeää, että näin isossa ja teollisessa maassa päättäjät ottaisivat nämä asiat tosissaan ja kuuntelisivat tiedemiehiä. Kansahan päättäjät tosin valtaan äänestää, joten ruohonjuuritasolta on lähdettävä liikkeelle. Eli julkisista kouluista. Tieto saattaa lisätä tuskaa, mutta vielä tuskaisempaa on, ellei tietoa ja tiedettä uskota.

Menipäs vakavaksi. Menen nyt ottamaan itsestäni peili-selfien huulet mutrulla ennen kuntopyörän selkään hyppäämistä, ennen kuin hiki ja punoitus näkyvät kasvoilta.

#fitness

Katso peiliin

Blogin puolella on ollut hiljaista parista syystä. On ollut sosiaalista elämää ja maalia vaatteissa. Vähän seinissäkin.

Joo-o, innostuin taas.

Kuka muistaa meidän portaikossa asustavan jättipeilin, eli ruotsinlaivasimulaattorin (suuri kiitos Bemary tästä ikuisiksi ajoiksi mieleen piintyneestä mielikuvasta!)? No, siitä tuli parin maalikerroksen jälkeen... karibianristeilijä? Sutaisin samalla yläkerrasta koinsyömien mummosukkahousujen väriset seinät piiloon.

Tiidiidii tididididi tididididi...

Seuraavaksi maalaan kaiteet. Ja pesen peilin, kunhan keksin, miten yletän.

Unelmatilannehan olisi se, ettei tuota peilinp*rkelettä olisi ollenkaan. Teki mieli kaatua ihan vahingossa tikkaiden kanssa päin likaista peiliä, mutta seitsemän vuoden epäonnen ja seinänpaikkausurakan pelossa pidin tasapainoni. Tosin tuon kokoisen Versailles'n peilisalin särkemisestä olisi varmaan seurannut 700 vuoden epäonni. Vähintään. Sai siis lisää armonaikaa.

Taidan kompensoida näillä jatkuvilla projekteilla jotain. Ehkäpä kaipaan päästä "oikeisiin" töihin, joissa saisi jotain näkyvää aikaan. Nykyisessä työssä ei juuri panostaminen näy. Näkyy kyllä, jos jätän hommat tekemättä. Tietysti pitkällä tähtäimellä positiivia tuloksia (toivottavasti) näkyy lapsen kehityksessä, käytöksessä ja kielitaidossa, mutta pitkäjänteisyys ei kuulu hyveisiini.

Olisi aika ihanteellista voida tehdä kotoa käsin töitä tässä vaiheessa. Tai opiskella. Ensin pitäisi vain tietää, mitä haluaisin sitten isona tehdä - täällä opiskelu ei ole mitään halpaa lystiä, joten ihan huvikseni en viitsi. Sitä en tosin tiedä, mistä repäisisin tehokkaita työtunteja, sillä päikkäreiden aikana pitää tehdä kotityöt/kuntoilla, jos meinaa saada mitään edes semipysyvää aikaiseksi. Näistä blogimerkinnöistäkin ehkä huokuu se, että yritän usein kirjoittaa samalla, kun valvon lapsen leikkejä, nostan naperon kerta toisensa jälkeen alas/ylös milloin mistäkin kiipelistä, tai huidon pieniä käsiä näppäimistön tieltä pois. Multitasking. Minulta selkeästi puuttuu tehokkaan kotiäidin geeni.

Nyt menen viemään ikiliikkujan päikkäreille ja rupean itse imuroimaan. Ja ehkä vähän suunnittelemaan seuraavaa maalausurakkaa...

Miesparka.